SM-mitalistit ja seuranennätyksen tehneet huomioitiin kauden päättyessä
Julkaistu: 28.10.2020 00.00

SM-mitalistit ja seuranennätyksen tehneet huomioitiin kauden päättyessä

Yleisurheilijoiden perinteinen kauden päätöstilaisuus jouduttiin perumaan monien muiden tapahtumien tavoin. Sen sijaan kulunutta kautta muisteltiin pienimuotoisessa tilaisuudessa, jossa palkittiin SM-mitalistit, seuran- piirin- tai suomenennätyksen tekijät, sekä EPU RY:n huomioimat henkilöt ja Virkiä YU:n vuoden seuratoimija.

Poikkeusoloista huolimatta kesän kotimainen yleisurheilukausi vietiin läpi kunniakkaasti. Yleisurheilukoulu pyöri läpi kesän, Lapualla järjestettiin matalan kynnyksen seurakisoja sekä virallisia kilpailuja. Kevääksi suunnitellut SM-maantiekävelyt siirtyivät Syksyyn ja muidenkin lajien mestaruudet saatiin jaettua eri paikkakunnilla.

Lapuan Virkiä sijoittui Kalevanmalja pisteissä sijalle 16., ollen Etelä-Pohjanmaan paras seura. Kalevanmalja pisteitä kerryttävät 16-vuotiaiden ja vanhempien sarjojen suomenmestaruuskilpailussa saavutetut mitali- ja pistesijat.

Kilpakävelijä Anniina Kivimäki saavutti kolme suomenmestaruutta, lukuisia piirin- ja seuranennätyksiä sekä ankkuroi kävelijöiden viestijoukkueen SM-hopealle. Yksi mestaruuksista oli Kalevan kisoissa voitettu yleisen sarjan suomenmestaruus 10 000m matkalla. Anniinaa muistettiin paitsi seuran myös Epu Ry:n puolesta. Hänet valittiin Etelä-Pohjanmaan vuoden naisurheilijaksi. Kilpasisko Heta Veikkola käveli kilpailukaudella ainoastaan yhden henkilökohtaisen kilpailun ja toisen osana viestijoukkuetta. Hän voitti kotikilpailuissa 17-vuotiaiden suomenmestaruuden suomenennätysajalla, joka on luonnollisesti myös piirin- ja seuranennätys useissa ikäluokissa. Heta palkittiin EPU RY:n puolesta vuoden kehittyjänä. Sanna Mäenpää käveli osana piirin- ja seuranennätyksen kävellyttä viestijoukkuetta. Kaikkien kolmen valmentaja Marko Kivimäki palkittiin Epu Ry:n vuoden valmentajana.

Kävelijöiden lisäksi 19-vuotias Sara Killinen saavutti SM-hopeaa ikäluokassaan ja ylsi pistesijalle 7. kalevankisojen finaalissa. 17-vuotias Valtteri Louko voitti SM-kultaa 100metrillä ja SM-hopeaa 200metrillä. Molemmissa lajeissa syntyi myös uusi seuran ennätys, samoin kuin 110m- ja 400m aidoissa. 110m aitojen tulos on myös uusi piirinennätys. 16-vuotias Juho Kallio voitti SM-kultaa 110m aidoissa ja SM-pronssia kolmiloikassa. Hän ylsi virkiän ennätykseen seiväshypyssä ja 110m aidoissa. 15-vuotiaat Taru Killinen ja Viivi Louko toivat SM-hopeaa moukarinheiton joukkuekilpailusta.

Nuoremmista urheilijoista 13-vuotias Linnea Hirvelä, 10-vuotias Joona Suokko, 11-vuotias Angelina Heinäheimo ja 10-vuotias Anna Koski palkittiin piirin- tai seuranennätyksen tehneinä. Linnea juoksi piirinennätyksen 60m aidoissa ja teki lisäksi seuranennätyksen 60metrillä ja 5-ottelussa. Joona juoksi piirinennätyksen 60- ja 100m pikamatkoilla ja teki lisäksi virkiän ennätyksen 60m aidoissa. Angelina ylsi seuranennätykseen korkeushypyssä ja Anna 60m aidoissa.

Seuratoimijana palkittiin Juha Joutsiniemi, joka oli tärkeässä roolissa SM-maantiekävelyjen järjestelyissä. Hän toi uutta energiaa järjestelyihin YU-jaoston ulkopuolelta.

Harjoitukset kohti uusia mestaruuksia ja ennätyksiä alkavat Marraskuussa Patruuna-areenalla. Lisätietoja löydät Virkiä YU:n nettisivuilta.

Seuran uusimmat