Yleisurheilun kuukausikatsaus
Julkaistu: 02.07.2020 00.00

Yleisurheilun kuukausikatsaus

Linnea Hirvelä piirinennätyslajissaan 60m aidoissa Kuva: Pekka Takamaa


Yleisurheilukausi on saatu vauhdikkaasti alkuun kevään epävarmuuksista huolimatta. Sen sijaan urheilijoiden tekemisessä epävarmuudesta ei ole tietoakaan, sillä eri ikäluokkien tämän kauden Suomen top 10 -listoilla komeilee kesäkuun loppuessa jopa 15 Virkiäläisen urheilijan nimi. Listoille pääseviä urheilijoita löytyy aina alle 9 -vuotiaista yleiseen sarjaan saakka, niin naisista kuin miehistäkin. Lisäksi urheilijat ovat rikkoneet Virkiän ennätyksiä ja jopa muutaman piirinennätyksen.

Kivimäelle piirinennätys ja kauden kotimainen kärkitulos

22-vuotiaiden sarjassa kävelevä Anniina Kivimäki aloitti kautensa lupaavasti piirinennätyksellä 5000m kävelyssä. Anniinan aika 23:18.03 on sekä 22 -vuotiaiden piirinennätys että myös kauden kotimainen kärkitulos. Kivimäki kertookin kauden tärkeimpien tavoitteiden olevan juuri tulostavoitteita, sillä tänä kesänä ei ole isompia kansainvälisiä kilpailuja. Kauden pääkisoiksi hän nimeää Kalevan kisat sekä meillä Lapualla syksyllä kilpailtavat SM-maantiekävelyt. Lapualla hän toivoo alittavansa 20km kävelyssä 1.40. "Silloin olisin hyvässä vauhdissa kohti ensi kesää" Kivimäki tuumaa, viitaten nuorten EM-kilpailuihin, joihin hän asettaa seuraavan suuremman tähtäimensä.

Hirvelä ja Louko ennätysvauhdissa

Myös 13 -vuotiaiden sarjassa kilpaileva Linnea Hirvelä on täräyttänyt piirinennätyksen heti kauden alkuun. Linnean ennätys 9.54 60m aidoissa yltää myös Suomen tilastoissa sijalle kaksi. Monipuolinen nuori urheilija hallitsee myös 10. sijaa ikäistensä pituushypyn tilastoissa tuloksella 4,61. Kolmas ennätyksiä rikkonut urheilija on 17 -vuotiaiden sarjassa urheileva Valtteri Louko. Louko on rikkonut heti alkukaudesta Virkiän ennätyksen 100m (10,95), 200m (22.22) ja 400m aidoissa (55.28). Kahdessa jälkimmäisessä Loukon aika on myös kauden kotimainen kärkitulos. Jännitettäväksi jää Loukon tulos 110m aidoissa: tällä hetkellä Louko on juossut selkeästi ikäistensä nopeimman ajan, mutta kovan myötätuulen vuoksi tulos ei ole vertailukelpoinen.

Monipuolisia junioreita

Myös nuoremmista ikäluokista löytyy aivan Suomen kärkeen yltäviä urheilijoita. Erityisen mielenkiintoista on Joona Suokon ja Angelina Heinäheimon suorittaminen, sillä molemmat yltävät ikäistensä tilastoissa kymmenen parhaan joukkoon jopa neljässä eri lajissa. 10 -vuotiaiden poikien sarjassa kilpailevan Suokon lajivalikoimaan kuuluu 60m, 200m, pituus ja kuula. 11 -vuotiaiden tyttöjen sarjassa kilpailevalla Heinäheimolla tämän hetken kärkilajeja ovat 300m, pituus, korkeus ja keihäs.


VIRKIÄLÄISET KAUDEN TOP-10 SUOMEN TILASTOISSA:

9v

Juuso Suokko (8v)

  • 4. 200m 36.25

Sumu Haatainen

  • 8. keihäs 400g 21.03

Fanny Heinäheimo

  • 8. kuula 5.83
  • 4. keihäs 13.87

10v

Joona Suokko

  • 3. 60m 8.83 Virkiän ennätys
  • 2. 200m 30.95
  • 8. pituus 4.21
  • 8. kuula 7.30

Anna Koski

  • 8. 60m aidat, 11.64

11v

Angelina Heinäheimo

  • 5. 300m 53,16
  • 3. korkeus 1.32
  • 7. pituus 4.15
  • 6. keihäs 22.35

13v

Linnea Hirvelä

  • 2. 60m aidat 9.54 piirinennätys, Virkiän ennätys
  • 10. pituus 4,61

15v

Tytti Vilpakka

  • 6. 80m aidat 12.15
  • 8. 300m aidat 51.03

Viivi Louko

  • 7. moukari 45.77

Taru Killinen

  • 8. moukari 45.47

16v

Juho Kallio

  • 7. 100m 11.71
  • pituus ja 100m aidat yltäisivät 10 parhaan joukkoon, mutta tulokset tehty myötätuulessa

17v

Valtteri Louko

  • 2. 100m 10.95 Virkiän ennätys
  • 1. 200m 22.22 Virkiän ennätys
  • 1. 400m aidat 55.28 Virkiän ennätys
  • 110m aidoissa kärkiaika, mutta tulos tehty myötätuulessa

19v

Sara Killinen

  • 2. moukari 63.18

22v

Anniina Kivimäki

  • 1. 5000m kävely 23:18.03 piirinennätys, Virkiän ennätys (N ja N22)

Hermanni Suutala

  • 5. keihäs 67.92
Seuran uusimmat